Marko Selkomaa

Tag: Opetuksia

Herätys

by on May.07, 2010, under Opetuksia

”Mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.” (2. Aik. 7:14)

Kuningas Salomo oli saanut temppelin valmiiksi. Oli tullut aika vihkiä temppeli ja Salomo asettui Herran eteen rukoukseen. Jumala ilmestyi Salomolle ja ilmoitti ikiaikaiset periaatteet, joita noudattamalla herätys saapuisi kansakunnan kohdalle. Sanoma, jonka Jumala jakoi Salomolle, on voimassa tänäkin päivänä. Jumalan periaatteet toimivat edelleen. Tahdommeko siis kokea ja nähdä herätyksen seurakunnissamme, paikkakunnillamme ja kansakuntamme keskellä? Jumalan vastaus on neliosainen. Siihen kuuluu nöyrtyminen, rukous, Jumalan läsnäolon etsiminen ja parannus.

Herätys alkaa nöyrtymisestä Jumalan edessä. Tiedostan, että tarvitsen Jumalaa, uskoni on kylmentynyt ja on välttämätöntä palata palavaan ensirakkauteen Herraa kohtaan. Nöyrtymistä vaaditaan silloinkin, kun kaikki on ulkonaisesti hyvin ja seurakunnan toiminta hyvää ja virkeätä – jos ei ole herätystä, niin silloin ei ole herätystä. Jo Martti Luther sanoi aikoinaan, että parantuminen alkaa siitä, kun tunnustaa olevansa sairas. Herätys alkaa siitä, kun nöyrästi tunnistaa olevansa herätyksen tarpeessa. Publikaanin rukous on hyvää nöyrtymisen harjoitusta: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” (Luuk. 18:13).

Toinen oleellinen asia on rukous. Kirkkohistoria todistaa, ettei yksikään herätys ole syntynyt ilman voimakasta rukousta. Herätykset ovat syntyneet rukouksen kautta. Ne ovat pysyneet yllä rukouksen voimasta ja hiipuneet rukouksen väljähtyessä.

Herätyssaarnaaja Charles Finneyn herätystoiminta 1800-luvun loppupuolella sai alkunsa rukouksesta. Toimintansa alussa hänen kerrotaan menneen metsään rukoilemaan. Metsässä ollessaan hän piirsi ympärillensä maahan ympyrän, nosti kätensä Jumalan puoleen ja rukoili: ”Jumala! Anna herätys tämän ympyrän sisäpuolelle.” Finney todisti rukouksen voimasta ja sanoi: ”Tuntui kuin jättiläissiivet olisivat pyyhkineet ylitseni, ja Jumalan voima virtasi lävitseni aalto toisensa perästä.” Hän lähti muuttuneena miehenä tuosta rukoushetkestä. Useat paikkakunnat kokivat voimakkaan herätyksen Finneyn toiminnan tuloksena, jonka tunnusmerkkinä olivat palava rukous, synnintunto, parannussaarna ja alttarikutsut.

Kolmas herätykseen liittyvä asia on Jumalan kasvojen etsintä. Se on eri asia kuin anominen, sillä anoessa pyydämme jotakin Jumalalta. Herran kasvojen etsiessä etsimme häntä itseään ja hänen läsnäoloaan. Meidän tulee anoa ja rukoilla palavasti sielujen pelastumista ja herätystä, mutta meidän tulee myös viihtyä ja viipyä hänen läheisyydessään. En etsi siis vain hänen voimaansa vaan häntä itseään ja yhteyttä häneen. Niinkuin lapsi saa olla Isän yhteydessä, niin mekin saamme olla Jumalan yhteydessä. Emme etsi vain hänen lahjojaan vaan etsimme lahjan antajaa. Jumalan läsnäolossa viipyvät ihmiset ovat herätyksen ihmisiä, jotka ovat täynnä Jumalaa. Se, mitä saat kahdenkeskisissä hetkissä Herran kanssa, virtaa sinusta ulos ollessasi muiden kanssa.

Neljäs herätykseen liittyvä asia on parannus. Parannus edeltää aina herätystä ja parannus jatkuu herätyksen keskellä. Herätyksessä Jumalan Pyhä Henki ”näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion” ja saattaa Jumalan lapset tekemään parannusta. Herätyksen ilmapiirissä penseys paljastuu, kylmyys tulee esiin ja helmasynnit tunnustetaan.

Kysy itseltäsi rehellisesti, tarvitseeko sinun tehdä parannusta seuraavilla elämän osa-alueilla, jotka Pat Robertson luettelee kirjassaan ”Steps to Revival”: Näitä ovat suurin käsky eli Herran rakastaminen yli kaiken, kylmyys rukouselämässä, anteeksiantamattomuus, valehtelu, seksuaaliset synnit, pahan puhuminen, juoruilu ja napina. Ole rehellinen. Niissä, missä vastauksesi on kyllä – tee parannus, nimeä syntisi ja ota vastaan puhdistus Jeesuksen nimessä ja veressä.

Piirrä tänään ympyrä itsesi ympärille ja rukoile Finneyn lailla: ”Herra! Anna herätys tämän ympyrän sisäpuolelle!” Nöyryys, rukous, Herran läsnäolo ja parannus tuovat herätyksen keskellemme.

(Lainaus Markon uudesta kirjasta Anna Pyhän koskettaa).

1 Comment : more...

Looking for something?

Use the form below to search the site:

Still not finding what you're looking for? Drop a comment on a post or contact us so we can take care of it!

Visit our friends!

A few highly recommended friends...

Archives

All entries, chronologically...